Napapiirin perhokalastajien
nuorisoleiri ja kesätapahtuma järjestettiin Ounasjokivarressa
Maijasessa 6.-7. heinäkuuta.
Sylttytehtaana toimi Ounasmökit pari kilometriä wanhalta Saamenmaan rajalta Molkokönkäältä ylävirtaan.
Saunamökki uhkui kodikkuutta, kun saavuimme Maijaseen. Paikalla useamman päivän
leireillyt seuran nuoriso oli
sananmukaisesti levittäytynyt yhden katon alle. Pojilla oli mennyt jokivarressa
myöhään ja hirsien raoista kuului
tasainen sahaus. Vain leirin vetäjä Markku oli potkaissut veneen vesille ja painunut
alavirtaan Könkään niskalle kalalle.
Niin
kaunis ja kuiva kun mennyt kesä olikin, jämähti
juhannuksen jälkeen saderintama
lähes koko Lapin ylle. Ounasjoen kokoisessa
vapaassa joessa useamman päivän
sateet tarkoittavat kesätulvia; laajan valuma-alueen
vedet niin Hetan ja Pallaksen tunturialueilta
kuin Puljun ja Kiistalan metsäkairoista täyttävät
jängät ja lopuksi jokiuoman.
Ranta oli siirtynyt metrillä ylös ja vedessä virtasi
heinää sun muuta risua
valtoimenaan. Melkein joka heitolla oli tärpännyt,
heinäharri tai partahauki.
Syötävää kalaa
oli saatu leirin aikana vain mauksi. Ottiperhoiksi,
siis joihin kala oli todistetusti reagoinut,
olivat osoittautuneet painavat paikan päällä sidotut
lyijymöykyt
ja kuulapäät. Olipa Jullin kuulapää nähty
sadeyönä nurmikolla lasipurkin
kanssa konttaamassakin. Noh, pojilla oli
ollut mukavaa, aina kalareissu kotiolot
voittaa.
Kalastuskilpailu aloitettiin iltakuudelta ja kilpailualue rajattiin
Meltauksen
ja Kaukosen siltojen väliin. Kalastusalue kattoi siis noin 80 km pätkän könkäitä,
koskia, nivoja, kareja, akanvirtoja ja suvantoja. Paikalle kerääntyneet parikymmentä jäsentä lähtivät
vavat tanassa joko jalan leirin yläpuoliselle nivalle tai sitten venekyydillä alavirtaan
könkäälle. Nyt ei tavoiteltu pelkästään saamamiehen mainetta vaan myös Martinkylän
Teukan kunniaksi nimettyä uutta kiertopalkintoa, Tampukkaa.


Tulvavesien jylinä itäväylän könkäästä toppuutteli suurempia haluja kokeilla
saareen luovimista. Niinpä allekirjoittanut kipparoi täyteenahdetun venekuljetuksen
länsiväylän niskalle, josta alettiin kalastella. Muutamia alamittaisia harreja
saatiin roskien seasta ongittua. Tyhjän saa pyytämättäkin, joten aikamme tulisteltua
päätimme palata saunanlämmitykseen. Viisiheppainen jammu ulisi suviyössä, kun
hinasimme junioreiden kaukaloa vastavirtaan. Sadekuurojen välissä kaunis
sateenkaari valaisi maiseman.
Sauna oli jo lämmin, kun saavuimme; kokeneet harrinpyytäjät olivat tehneet nopeat
johtopäätöksensä veden viistäessä rantapajukkoa. Saunassa aika kului, tulvat
laskivat ja kaikki Lapin joet täyttyivät komeista ottihaluisista kaloista.
Aamuyöstä pienempi porukka piipahti reissun könkäällä. Ajettiin suoraan
virtojen niskaimujen harjaa saareen, eikä kukaan epäillyt kipparin taitoja.
Jälleen
vain alamittaisia harreja ja pari parempaa riuhtaisua. Paikka vaikutti
kuitenkin todella mielenkiintoiselta,
paremmissa olosuhteissa saaressa voisi onnistuakin. Jussi antoi saareen
jätetylle
(!?) pikinokalle juustomöykyn ja kertoi terveisiä Motokosken verikoiralta.
Kalastuskilpailun
voittajaksi perhosteli Markku, joka sai ainoana rehellisen kalan. Kylläkin
hauen puukalalla ja vieläpä ennen kilpailua! Hän oli
kuitenkin väsytellyt sitä könkään niskalla suurena harrina. Heittokilpailu
koostui perinteisesti tarkkuus- ja pituusheitoista. Kolme saunapaljua
vietiin eri suuntiin 5 m, 10
m ja 15 m etäisyydelle ja niihin jokaiseen tähdättiin kolme heittoa.
Puuskittainen joen suuntainen tuuli teki heittämisen erittäin hankalaksi,
ja osumat oli helppo laskea. Paras tulos oli kaikkiaan 3 osumaa. Pituusheitto
muistutti mäkihyppyä,
sillä suotuisissa tuulissa siima lensi helposti 25 metriä, kunhan sen
puuskan selkään onnistui heittämään. Pohjoisen pajupusikoissa kehitetty
triple-häsling
heitto osoittautui ylivertaiseksi tekniikaksi kokeiltujen single-andersonien
ja double-speyn rinnalla. Voittajiksi taituroivat itsensä Timo ja junioreissa
Mikko.
